Miten Uratarinoita sai alkunsa?

Moni on varmasti joskus ollut tilanteessa tai kokee yhä niin jatkuvasti, ettei tosissaan tiedä mitä haluaa tehdä "isona". Sellaisessa epätietoisuuden tunteessa vellominen on ainakin omalla kohdallani nostanut esiin pelon siitä, että tekee vääriä ratkaisuja elämässä tuhlaten samalla aikaa ja omia voimavaroja turhaan. 

Vaikka oikeasti uskon vahvasti siihen, että kaikesta mitä teet on jotain hyötyä. Aina voi oppia itsestään jotain, mikä vielä lähemmäs sitä, mitä haluaa olla. Siitä huolimatta yllätin itseni epäilemästä omia valintojani. 

Valmistuin viime keväänä luokanopettajaksi. Monipuoliseen, sosiaaliseen ja luovaan ammattiin, jossa työajat sekä lomat ovat pelkkää plussaa. Pikkuoppilaitten kanssa ajattelin olevani vahvimmillani. Kun sitten kesän jälkeen aloitin oman työurani pienten kanssa, huomasin, etten ollutkaan enää ollenkaan varma siitä mitä haluaisin tehdä "isona". Työ ei tuntunutkaan minulta, vaikka koulussa olin niin luullut ja vaikka siellä olin vielä viihtynyt. Tätäkö työtä minä halusin? Tässäkö työssä minä kukoistin? Jouduin tosissani miettimään, että mitä oikeasti haluan työltäni. 

Tämä ajatus tietenkin paisui hirveän suureksi ja aluksi aloin panikoida, että olin käynyt viisi vuotta koulua turhaan ja, että minun olisi pitänyt tehdä aivan toisenlaisia ratkaisuja elämässäni. Olisiko luovuuteni ja kekseliäisyyteni päässyt enemmän oikeuksiin arkkitehtina tai olisiko psykologin ammatti antanut minulle vastauksia loputtomaan haluuni tietää ja ymmärtää ihmisistä? Entäpä harrastukseni kirjoittaminen? Jos olisinkin ollut toimittaja? Mietin. Tottakai vaivasin päätäni aivan turhaan, sillä eihän minulla ollut enää mitään järkeä hakea uudestaan pitkään kestävään yliopistokoulutukseen. Tuetkin oli jo aikalailla käytetty? Kortit oli siis nyt pelattu ja peli hävitty. Täytyi vain tyytyä kohtaloon ja yrittää pärjätä. 

Tätä identiteetti- ja urakriisiä kesti monta viikkoa. Googlailin eri ammatteja ja jatko-opiskelumahdollisuuksia sekä puhuin perheen ja ystävien kanssa. Olin töissä ahdistunut ja kotona hukassa. Olin myös tosi väsynyt, kun aivot yrittivät kokoajan ja väkisin pohtia ratkaisua valtavan kokoiselta tuntuvaan ongelmaan. Ehkä tämä näin suurena nouseva tunne oli osittain myös osa kehityskriisiä, joka monilla nostaa päätään valmistumisen kynnyksellä? Olin toki kasvanut ihmisenäkin koulun aikana, sillä olinhan tullut äidiksi kahteen otteeseen viiden vuoden sisällä. En ehkä ollut enää sama ihminen, kuin silloin koulun aloittaessani? 

Kuitenkin lopulta se kaikki pohtiminen sekä asiasta puhuminen auttoi. Huomasin, että oikeasti enää hyvin harva ajattelee nykyisen työnsä olevan loppuelämän kestävä ammatti. Niin aloin itsekin ajatella, että minun vain täytyy löytää jokin hyvältä tuntuva suunta ja katsoa mitä sivuja se kääntää minun elämässäni. Päätin näin aluksi pysyä nykyisessä työssäni vuoden verran, katsoa mitä oppeja sillä on minulle annettavana ja pyrkiä sitten jatko-opintoihin opinto-ohjaaksi. Aika näyttää, minne lopulta päädyn. Epävarmuus tulevaisuudesta on yhä läsnä ja matka on vielä kesken, mutta tällä hetkellä enemmän itseltäni tuntuvan suunnan, opinto-ohjaajan opintojen, keksiminen sai tunnemöykyn hälvenemään. 

Uratarinoita- blogin syntyminen

Yhden epäkohdan huomasin, kun etsin Googlesta ja somesta uramahdollisuuksia itselleni; ihmisten kokemuksia uralta löytyy kirjoitetussa muodossa vähän. Eri koulujen koulutuksista kertovista kuvailuista saa kyllä osviittaa siitä, mitä työtehtäviä kyseisiin ammatteihin kuuluu, mutta se on vain pintaa. Mistä minäkään voisin tietää mitä haluan työltäni, jos en löydä tietoa siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia minulla on? Niimpä puhtaasta mielenkiinnosta päätin alkaa ottamaan asioista selvää sekä kirjoittaa ja jakaa ihmisten uratarinoita. Haluan tietää ja saada vastauksen kysymyksiin; miten ja mistä syistä ihminen päätyy nykyiseen ammattiinsa ja mitä työ tuo hänelle elämään? Haluan kuulla risuja ja ruusuja. Julkaisemiini teksteihin haastattelen useita saman alan osaajia ja kerron heidän kokemuksistaan sekä havainnoistaan omalla urallaan. 

Tämän tekemäni tutkimuksen myötä toivon saavan itselleni selkeyden siihen, mitä lähden omalla urallani tavoittelemaan. Lisäksi joku samassa tilanteessa oleva saattaa saada tästä apua oman uransa löytämiseen!

Olen tästä hyvin innoissani ja tämä jos mikä tuntuu minulta! Saan kirjottaa, kuulla ihmisten tarinoita pintaa syvemmältä ja oppia tästä elämästä taas hitusen lisää! 

Odottavin terveisin, 

Essi.