Lääkärin työssä käsillä tekeminen ja diagnoosien ratkaiseminen palkitsee, mutta henkinen ja fyysinen osuus toisinaan kuormittaa
Jenni Puoliväli, Seinäjoki
Instagramissa: @jennipuolivali
"Mua kiinnosti alun alkaen anestesiologia opiskeluaikoina ja menin sitä kokeilemaan ensin harjoitteluun ja sitten kandina kesätöihin. Työssäni tiimityö ja muuttuvat tilanteet ovat kaikista antoisimpia. Välillä on kiirettä ja välillä rauhallista. Nautin todella paljon työstäni ja toki välillä lohduttomat tilanteet mietityttävät kotona, mutta onneksi niidenkin kanssa oppinut pärjäämään 😊"
Iris Henttonen, Helsinki. Työskentelee eri puolilla Etelä- Suomea.
Instagramissa: @mediitu
"Olen jostain syystä päättänyt jo 6-vuotiaana haluavani lääkäriksi ja se päätös pysyi. Lääkiksessä ja sitten harjoitteluissa huomasin, että tykkään tehdä käsillä ja myös päivystää, joten sitä kautta kirurgiset alat valikoituivat mulle sopivaksi.
Pidän työssäni työkavereista ja kirurgialla siitä, että potilaalla on yleensä aika selkeä ongelma, jota lähdetään hoitamaan. Työssä pääsee myös koko ajan haastamaan itseään ja oppimaan uutta.
Haastavaa on työn fyysinen ja henkinen kuormitus, pitkät yön yli päivystykset ja vaativat potilaat. Ikävää on myös, jos minun tai työkavereitteni työpanosta haukutaan syyttä.
Nautin silti työstäni tosi paljon enkä keksi mitään työtä, mitä tekisin mieluummin!"
Niina Vähäsaari, Oulu
Instagramissa: @md.niina
"Päädyin lääkäriksi oikeastaan päähänpiston kautta. Olin lukion toisen vuoden opiskelija, kun googlettelin kivalta kuulostavia ammatteja ja päätin, että ehkäpä minusta tuleekin lääkäri. Nykyiseen työhöni sisätaudeilla puolestaan päädyin vähän sattumalta. Hakeuduin sisätautiosastolle harjoitteluun opiskeluaikana ja ihastuin erikoisalaan heti. Sillä tiellä olen.
Työssäni parasta on diagnostiikka. Se on mahtava tunne, kun hoksaat oikean diagnoosin vain potilasta katsomalla ja kuuntelemalla. Ajatuksen saa sitten varmistaa labroilla ja kuvantamisilla. Toki tyytyväiset potilaat ilahduttavat myös aina! Lisäksi saan voimaa tiimityöstä kollegoiden kanssa.
Työssä vaikeaa ja haastavaa on jatkuva kiire ja paine. Työtä olisi enemmän kuin ehtii tehdä ja kaikki pitäisi aina tehdä niin hyvin kuin mahdollista - olemmehan vastuussa ihmishengistä.
Mielestäni suurin epäkohta on terveydenhuollon työnjako. Lääkäri joutuu tekemään valtavan määrän asioita, joiden hoitamiseen esimerkiksi sihteeri olisi parempi vaihtoehto. Tämä johtaa siihen, että lääkärillä on vähemmän aikaa potilaille ja samalla se syö työn mielekkyyttä.
Nautin työstäni. Kiirettä saisi olla vähemmän ja yhteiskunnan arvostusta enemmän, mutta työ itsessään on minulle merkityksellistä ja tuo valtavasti sisältöä elämääni."
Hanna Aine, Tornio ja Kemi
Instagramissa: @hammashoitoaine
"Päädyin opiskelemaan hammaslääketiedettä, koska lääketiede kiinnosti ja halusin päästä tekemään työtä käsillä. Hain aluksi lääkikseen, mutta onneksi päädyin vaihtamaan hammaslääketieteen puolelle.
Minulle voimaa työssä antaa itse fyysisesti käsillä tekeminen, ja työn tuloksen näkeminen nopeasti. Hyvää töissä on myös erilaiset kohtaamiset sekä työkavereiden, että potilaiden kanssa. Pidän siitä, että töissä ollaan hoitajan kanssa työparina, ja että joka päivä on erilainen. Myös laaja skaala erilaisia toimenpiteitä ja mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä ilman erikoistumista on vain plussaa.
Kunnon työergonomiaan pitää kiinnittää huomiota, ja se minulla monesti unohtuu, kun keskittyy liikaa itse toimenpiteeseen. Ikävää on julkisen puolen pitkät jonot, jolloin tuntuu ettei voi tehdä työtä niin hyvin, kuin itse haluaisi. Itse olen tosin nyt kokonaan yksityisellä puolella töissä.
Ja nautin työstäni todella paljon. Päivät on erilaisia ja jonkun potilaan kohdalla harmittaa, mutta seuraavan kohdalla voikin kokea onnistumisia ja olla tyytyväinen työnsä jälkeen Olenkin joskus sanonut, että aamulla saattaa töihin lähtiessä väsyttää, mutta ikinä ei harmita lähteä töihin. Ja joskus oikein hyvän päivän jälkeen on ihana miettiä, että "ei vitsi, tätä minä saan tehdä työkseni ja saan tästä vielä palkkaakin" "
Olisiko sinusta lääkäriksi? Voisiko lääkärin työ olla se sinun unelma-ammattisi?
Terkuin
Essi


Kommentit
Lähetä kommentti