Jenni on valokuvaaja, visualisti ja yrittäjä

Jennin tie unelmatyöhön vie sanat suusta, en oikein tiedä mitä tähän kirjoittaisin. Hänen tarinansa oli todella inspiroiva ja arvokas, samaistuttava ja toivoa täynnä, mutta samalla se on myös jotenkin toivoton, raaka sekä paljas. Jos jotain häneltä voisin ottaa itselleni, niin ne olisivat periksiantamattomuus, rohkeus sekä kyky nähdä asioiden kaunis puoli 🤍 Jennillä on viisaita ajatuksia 😊

Jenni Paajanen 36 vuotta, Valokuvaaja, visualisti & yrittäjä, Vantaa

(Instagram: @jennijoannavisuals)

"Olen ollut lapsesta asti luova ja todella utelias. Kiinnostuin monista eri asioista ja koin aina vaikeaksi määritellä vain yhtä vastausta kysymykseen mikä minusta tulee isona. Vapaa- ajalla piirtelin, rakastin pitkiä ja rönsyileviä leikkejä sekä ala-asteelta lähtien olin kaveriporukasta se, jolla oli aina kamera mukana. 

Lukiossa kiinnostuin psykologiasta mutta en nähnyt itseäni kyseisessä ammatissa. Olin visuaalinen oppija ja aina panostanut muistiinpanoihin. Lukiossa referoin kokonaisia oppikirjoja suurelle kartongille ja tein kaikista kirjan kappaleista mind-mapit. 

Niinpä valmistumisen jälkeen pyrin opiskelemaan graafista suunnittelua. Ennakkotehtävien perusteella en kuitenkaan saanut kutsua haastatteluun. Ajattelin, että ehkä en olekaan niin luova kuin olin kuvitellut. Päätin pitää taukoa opiskelusta ja lähteä au pairiksi New Yorkkiin. 

Uusi asuinympäristö avasi innon matkusteluun ja sen myötä kiinnostuksen eri kulttuureihin. Kamera pysyi aina matkassa mukana. Hain opiskelemaan valokuvausta ammattikorkeakouluun. Ennakkotehtävien perusteella pääsin haastatteluun, jossa sain kuulla, että taitoni eivät riitä kouluun. 

Hylkäsin luovuuden jälleen ja lähdin opiskelemaan kansainvälistä liiketaloutta Amsterdamiin. Olin onnellinen, että sain jatkaa matkustelua, toisaalta kauhuissani, että olin jälleen numeroiden ja oppikirjojen parissa. Opiskelun myötä minulle selkeni, että markkinoinnin ja brändisuunnittelun parissa voisin hyödyntää sekä kansainvälistä osaamista että luovuutta. 

Vaikka opiskelin liiketaloutta, en koskaan opiskelujeni aikana kuvitellut perustavani omaa yritystä. Tein opiskelujeni aikana työharjoittelun Barcelonassa, jossa tapasin myös lasteni isän. Muutimme Suomeen ja saimme kaksi lasta. Päädyin tekemään erilaisia markkinoinnin töitä sekä suunnittelin sisältömarkkinointia mainostoimistossa. 

Innostus valokuvaamiseen säilyi perheen vaiheita taltioiden. Vuonna 2018 elin perhearkea, kävin töissä kokopäiväisesti ja päätin kouluttautua visualistiksi töiden ohella. Koin, että kaipasin elämääni luovuutta ja inspiraatiota. Toimistotyö, jatkuva aikataulupaine sekä toistuvat organisaatiomuutokset alkoivat tuntua raskailta. Lapset valvottivat, ruuhkavuodet tuntuivat vyöryvän päälle ja olin kaikin puolin todella hukassa enkä tiennyt mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. 

Ehdin opiskella visualistin tutkintoa 6-kuukautta, kun eräänä syksyisenä lauantaina romahdin täysin. Oma mieli iski hätäjarrua ja burnoutin myötä päädyin sairaalahoitoon. Terapian myötä oivalsin, että olin lapsesta asti suorittanut elämää, unohtanut pitää huolta omasta jaksamisestani sekä lopulta vieraantunut itsestäni täysin. Jäin pitkälle sairaslomalle ja opettelin päästämään irti jatkuvasta tarpeesta tehdä ja suorittaa.

Sinnittelin aloittamani koulutuksen loppuun ja sain samaan aikaan YT-neuvottelujen seurauksena irtisanomisilmoituksen. Jäin virallisesti tyhjän päälle. Onnekseni työttömyyskassan jäsenenä toimeentulo oli turvattu. Vietin seuraavan vuoden käymällä terapiassa, lukemalla kirjoja ja kirjoittamalla päiväkirjaa. Oivalsin, että olin ajautunut todella kauas omista arvoistani.

Eräänä lauantaina saimme lastenhoitoapua lapsiperheiden kotipalvelun kautta. Lastenhoitajamme näki seinällä ottamiani valokuvia ja kertoi ilahtuneensa luovuuden kipinästä joka kodissamme oli. Myöhemmin keväällä samainen lastenhoitaja kysyi minulta: ”Haluaisitko tulla kesällä kuvaamaan lastenlapsiani?” 

Tämä kohtaaminen oli kaikin puolin käänteentekevä ja aloin löytää elämälleni uutta suuntaa. Mielenterveyden haasteista ja uupumuksesta kärsivät saavat usein osakseen sääliä ja voivottelua. Tämä on ymmärrettävää sillä on vaikea suhtautua asioihin, joista ei ole omakohtaista kokemusta. Oli ilahduttavaa kun joku näki asiat syvemmin ja ymmärsi toivon tärkeyden. 

Etenin pienin askelin ja panostin kaikin puolin omaan terveyteen. Otin pitkän tauon jälkeen kameran esille ja menin kuvaamaan ensimmäisen virallisen valokuvauskeikan lastenhoitajamme kotiin. Avasin samalla tilin UKKO-kevytyrittäjä palveluun, jolla lähetin elämäni ensimmäisen laskun.

Samana kesänä päätin hakea kouluvaajaksi ja suureksi yllätyksekseni sain työn. Ennen jokaista kuvauskeikkaa kuuntelin automatkoilla vahvistuslauseita ja kannustavia podcasteja. Itsetuntoni oli todella pirstaloitunut ja huijarisyndrooma nosti päätään. Olin kuitenkin päättänyt opetella studiokuvauksen ja niin vuoden 2019 syksyllä kuvasin tuhansia lapsia. 

Pikkuhiljaa koin olevani teknillisesti ja henkisesti valmis lisäämään haasteita. Päädyin tekemään kuvauksia myös yritysasiakkaille, ja useimmat keikat tulivat vanhoilta kolleegoiltani tai ystävien suosituksista. Kuvauksia alkoi ilmestyä kalenteriini kuin itsestään. 

Aloin luottaa omiin kykyihini sekä tunsin vahvaa kiitollisuutta siitä, että asiat menivät juuri miten niiden oli tarkoitettukin. Päätin, että menisin luovaa polkua kohti tuntuipa se kuinka pelottavalta tai haastavalta tahansa.   

Vuosi sitten siirryin kevytyrittäjästä täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Päätin keskittyä tuotekuvaukseen ja lifestyle henkisiin markkinointikuvituksiin. Päätin luoda yrityksen joka vaalii luovuutta, merkityksellisyyttä ja oivaltamisen iloa. Uskon rohkeisiin valintoihin ja koen, että sekä ihmisten, että yritysten arvojen tulisi näkyä ja viitoittaa tekemiämme ratkaisuja. 

Yrittäjyys on mahdollistanut työn syvemmän merkityksellisyyden löytymisen. Koen, että toimintani ruokkii sekä omia tavoitteitani että yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden tunnettuutta. Uskon, että arvoristiriidat ovat suuria energiasyöppöjä. On vaikea toimia sydämestä käsin mikäli toiminnan tavoitteet ja arvopohja eivät täsmää. 

Olen onnellinen siitä, että saan olla visuaalinen ja taiteellinen juuri omalla tavallani. Yrittäjyyden myötä olen oppinut tuntemaan omat vahvuuteni ja on antoisaa oppia jatkuvasti lisää. On inspiroivaa toimia erilaisten toimeksiantojen parissa ja vaihtelevien työtehtävien vuoksi jokainen päivä on erilainen. Jatkuva muutos auttaa pitämään yllä kiitollisuutta ja suhtautumaan elämään lapsenmielisellä uteliaisuudella. Valokuvaajana olen tottunut tutkimaan ympäristöä yksityiskohtaisesti ja koen sen kaikinpuolin vapauttavana. 

Uskon jatkuvaan muutokseen ja pyrin olemaan joustava omien arvojeni asettamissa raameissa. Olen luontaisesti kiinnostunut kehittämään itseäni ja uskon, että parhaita tuloksia syntyy juuri mukavuusalueen ja epämukavuusalueen rajapinnassa. Yrittäjyydessä olen panostanut erityisesti riittävään palautumiseen sekä toimivien prosessien kehittämiseen. Valokuvaus on siitä kiehtova ala, että oppimista ja inspiroitumista voi jatkaa loputtomiin. On lohdullista olla samaan aikaan keskeneräinen mutta kuitenkin erityinen omalla tavallani.

Viihdyn työssäni todella hyvin ja koen päivittäin suurta kiitollisuutta siitä, että saan tehdä luovaa työtä. Luovuuden äärelle löytäminen oli omalla kohdallani pitkä ja toisinaan haastava prosessi. Työni kautta olen oppinut luottamaan sekä itseeni että siihen, että valitsemani suunta on oikea.  

Näen tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia. Olen tullut entistäkin päämäärätietoisemmaksi ja toiveikkaaksi siitä, mitä elämässä on mahdollista saavuttaa. Luovuudesta en tule enää koskaan luopumaan, se miten sitä tulevaisuudessa käytän jääköön nähtäväksi. 

Suurin haaveeni on, että voin tulevaisuudessakin jatkaa menestyksekästä yritystoimintaa sekä inspiroida ihmisiä astumaan rohkeasti luovuuden polulle. Haaveilen oman verkkokurssin tekemisestä sekä oman kirjan julkaisusta. Pöytälaatikossa on myös muutamia kuvitusprojekteja, jotka toivon mukaan valmistuvat lähitulevaisuudessa. 

Vuosia sitten, sain kortin jossa oli teksti: ”Ilo on mukanasi kaikkialla, piilossa pilvienkin takana”. Kortti on edelleen työpöydälläni. 

Pienten onnistumisten ja lukuisten voimaannuttavien kohtaamisten kautta olen huomannut, että pienet asiat ovat todella suuria. Mahdollinen rämeikkö, jossa tänään astelet saattaa olla juuri etsimäsi polun alku ja ensimmäinen askel kohti omanlaista elämää. Yksityiskohtiin keskittymällä rämeikkökin on kaunis."

Kiitos Jenni, kun jaoit tarinasi. ❤️

Terkuin 

Essi