Virve toimii myymälämuotoilijana, VM-kouluttajana sekä visualistina
"Minulle työ, elämä ja ilo ovat yhtenäinen kokonaisuus, en erittele niitä toisistaan." - Virve Arvola
Tuo Virven sanoma lause pisti haastattelusta silmään. Se sai miettimään; onkohan niin, että uralla onnistumisen salaisuus on tuossa lauseessa? Että työ täytyy ottaa omaksi kokonaan ja osaksi itseä, ettei työ tunnu työltä? Vaan silloin se on enemmänkin itsensä toteuttamista. Jään makustelemaan tuota ajatusta 😊 Virvestä paistaa läpi iloinen, elämänmyönteinen ja mahdollisuuksiin rohkeasti tarttuva persoona 🤩
Virve Arvola, myymälämuotoilija, VM-kouluttaja ja visualisti. Työskentelee Ylivieskasta käsin ympäri Suomen. Joulun alla täyttää 39 vuotta.
"Olen käynyt lukion, sekä opiskellut hetken AMK:ssa sekä tuotantotaloutta, että matkailua. Kumpikaan ei oikein tuntunut omalta jutulta, mutta lukion jälkeen suunta oli hieman hukassa ja johonkin jatko-opintoihin oli suunnattava. Koulut jäivät hetkeksi kesken, kun lähdin Tivoliin töihin ja pohtimaan tulevaisuuden suunnitelmia. Sieltä monen mutkan kautta päädyin Rovaniemelle Lindexille töihin, ja tutustuin visualistin ammattiin. Tiesin heti, että siinä oli ammatti, jota haluan opiskella. Lahdessa alkoi 2008 talvella visualistin tutkinto, tarkemmin sanottuna markkinointiviestinnän ammattitutkinto. Hain sinne kouluun. Pääsin sisään. Loppu on historiaa!
Olin jo lapsena hyvin seikkailunhaluinen, ja minulla oli erittäin vilkas mielikuvitus. Näin tarinoita joka puolella ympärilläni, karkailin kotoa jatkuvasti omille seikkailuilleni ja sain varmasti vanhempani huolesta soikeaksi. Lapsuuden haaveammattini oli salapoliisi - tiesin jo silloin sen, että jotain jännitystä ja vaarantuntoa työssä pitää olla! Siinä mielessä on ollut lapsesta asti selvää, minkälaista työelämää haluan. Olin hyvin hukassa ammatinvalinnan ja elämäni suunnan kanssa 26-vuotiaaksi asti, kunnes pääsin visualistin avuksi työpaikassani Lindexillä ja tunsin heti tulleeni kotiin. Sen jälkeen kaikki on loksahtanut paikalleen. Työni on erittäin jännittävää, ja vaarantuntoa yrittäjyydessä riittää.
Työssäni saan toteuttaa suurempaa tehtävääni, näin uskon. Työni ei ime kuiviin, vaan pikemminkin pumppaa täyteen säkenöivää energiaa. Vaikka konkreettinen työni on koulutusten ja myymälämuotoilun parissa, koen salaa että oikeasti työni on leiskuttaa esiin parasta mahdollista asiakkaissani. Se voi tarkoittaa innostamista, ajattelun laajentamista, rohkeuden herättämistä ja stressin vähentämistä.
Rakastan kehittämistä ja kehittymistä. Pyrin jatkuvasti kehittämään omaa toimintaani, ja tarjoamaan parempaa asiakaskokemusta asiakkailleni. Rakastan kätevyyttä ja toimivuutta, sitä kun kaikki soljuu. Kun tekee oikeita asioita sinnikkäästi, tulokset seuraavat varmasti. Se on hyvin palkitsevaa ja motivoivaa.
Virven kädenjälkeä.
Aina on kehitettävää! Kehitän yritykseni toimintaa joka vuosi joko markkinoinnin, yritystoiminnan tai oman ammattitaitoni osalta. Lisäksi käyn joka vuosi jonkun taiteen lyhytkurssin piristämään ajatteluani. Olen jatkokouluttautunut viime vuosina mm. trendiennusteiden, palvelumuotoilun, esiintymisvalmennuksen, henkilöbrändäämisen , digimarkkinoinnin ja piirto-ohjelmien osalta. Lisäksi kehitän jatkuvasti itsensä johtamista ja ajanhallintaa, jotta pysyn hyvässä vireessä ja voin tarjota tasapainoisuutta myös asiakkailleni.
Rakastan työtäni. Minulle työ, elämä ja ilo ovat yhtenäinen kokonaisuus, en erittele niitä toisistaan. Yrittäjyys on sopiva kombo vastuuta, vapautta ja jännittävää seikkailua. Visuaalinen viestinnän parissa työskentely on loppumattomien mahdollisuuksien maailma, syvyyksiä täynnä, ja heijastelee aina ihmisten syvimpiä toiveita ja pelkoja. Sen edessä on pakko olla hereillä ja läsnä.
Haaveilen tulevaisuudessa olevani Myymälät kuntoon- sarjan juontajana, TED-puhujana sekä kansainvälisissä projekteissa."
Kiitos Virve 😍🤩
Terkuin
Essi Korkiakoski

Kommentit
Lähetä kommentti