Lukioiässä aloitettu yrittäjyys
Mimmin nuori ikä, silti monen vuoden kokemus yrittäjyydestä, yksin työssä pärjääminen sekä hänen instagram-tilistään kumpuava osaavuus työssä saivat minut hämmästelemään 😊 Mimmiltä ei ole puuttunut rohkeutta toteuttaa omannäköistään tietä 🤩
"Aloitin yrittäjänä lukiossa ollessani ja kohta saadaan jo juhlia yritykseni 6v syntymäpäivää.
Koulutukseltani olen mediapalveluiden toteuttaja eli monelle tunnetummin media-assistentti. Opiskeluni painottuivat audiovisuaaliseen viestintään eli elokuva- ja tv-alaan.
Yritystä perustaessa en ehkä ihan tarkalleen tiennyt, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, mutta parissa vuodessa oli kyllä selvää, että haluan jatkaa yrittäjänä.
Yrittäjäksi päädyin ihan ajatuksesta rakentaa jotain omaa. Seurasin siihen aikaan muutamaa muuta alan yrittäjää, jotka olivat vasta aloittaneet oman uransa ja heistä se idea sitten lähti.
Paljon on saanut opetella uusia taitoja ja tehdä työtä sen eteen, että voin vihdoin olla täysipäiväinen yrittäjä. Esimerkiksi myynti ja markkinointi on ollut sellaisia asioita, joista olen oppinut paljon uutta ja sillä puolella haluan edelleen kouluttautua lisää. Tällä hetkellä teen eniten graafista suunnittelua ja erityisesti logoja sekä yrityksien visuaalisia ilmeitä.
Mä viihdyn hyvin työssäni. Rakastan sitä, että saan toteuttaa itseäni. Ehdottomasti parasta työssäni on, että saan kertoa tarinaa upeista erilaisista yrityksistä.
Tulevaisuudessa näen itseni pyörittämässä edelleen omaa kasvavaa yritystä ehkä jopa pienen tiimin kanssa.
Omaa mainostoimistoa en kuitenkaan halua luoda.
Yhtenä muistona voisin vielä kertoa, että olen ollut mukana tekemässä SuomiLOVEn 8. tuotantokautta kuvatarkkailijan roolissa. Kuvatarkkailijan tehtävä on pitää huoli siitä että jokaisen kameran kuva näyttää mahdollisimman samalta värien ja valon suhteen. Eli käytännössä säätää kameran asetukset kuntoon ja pitää niistä huoli myös suoran lähetyksen aikana. Vaikka yritykseni ei ihan kyseisellä alalla työskentele niin sain hyödyntää koulutustani ja kokeilla työtä myös sillä alalla. Siitä tiesin, ettei tv-ala ole ihan täysin mun juttu ja haluan edelleen luoda yrityksestäni sen oman työni ja nyt vuotta myöhemmin voin sanoa olevani siinä pisteessä."
Kiitos Mimmi, kun jaoit tarinasi 🥰
Terkuin,
Essi

Kommentit
Lähetä kommentti