Mariella Kreivi, valokuvaaja

"Koen, että elämä on tuonut minut tähän ammattiin. Ilman näitä vaiheita en olisi tässä. Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa, että asiat joita tapahtuu, kuljettavat suuntaan, joka ehkä selviää vasta myöhemmin." - Mariella Kreivi

Mariellan työtä on upeaa seurata vierestä, sitä läpi paistavaa hehkua, jota ei voi olla huomaamatta silloin, kun sydän on tekemisessä mukana ♡

Mariella Kreivi, valokuvaaja, Oulu, 28 vuotta

(Instagram: @mariella_visuals)

"Olen opiskellut peruskoulun jälkeen lähihoitajaksi ja sen jälkeen sairaanhoitajaksi. Lapsuuden haaveammattini oli poliisi. Yläasteella ajattelin jossain vaiheessa, että tekisin ehkä jotain luovaa. Kävin käsi- ja taideteollisuuden ja floristilinjan pääsykokeissa hoitoalan lisäksi. Sitten kai tulin siihen tulokseen, että hoitoala on järkevä vaihtoehto, enkä myöskään kehdannut valita toisin. Ja toisaalta olin aina ollut hoivaaja, joten se oli luonteva ala minulle. Valokuvaajan ammatista en osannut haaveilla. Silloin, kun olin yläasteella, ei ollut tässä mittakaavassa sosiaalista mediaa, eikä ammatti sitä kautta ollut niin näkyvä tai yleinen kuin nykyään.

Tein hoitotyötä 16-vuotiaasta alkaen, opintojen ohessa alkuun ja vuoden hoitajaopintojen välissä. Opiskelin sairaanhoitajaksi 2,5 vuodessa. Valmistuin vuonna 2016. Kiersin alkuun muutamia eri työpaikkoja ja päädyin lopulta terveysasematyöhön.

Sitten tuli kevät 2019. Olin jo vuosia kärsinyt masennuksesta ja minulla oli tunne, että tarvitsen jotain uutta - jotain sisältöä elämään ja jotain luovaa ja merkityksellistä tekemistä. Olin aina ollut luova: olin piirtänyt, kirjoittanut ja kuvannut. Lapsena valokuvasin sisarusten leikkejä ja arkea digikameralla. Kun sisaruksille syntyi lapsia, lainasin ystäviltä järjestelmäkameraa pari kertaa ja kuvasin vauva- ja taaperokuvia, yhdet molempaa lajia. Silloin keväällä 2019 en ollut pitkiin aikoihin tehnyt juuri mitään taiteellista, sellaista johon voisin oikein uppoutuu ja josta voisin nauttii niin, että ajankulun unohtaa. Päätin ostaa kameran ja alkaa kuvata muille. Päätin oppia siinä hyväksi.

Ajattelin jo ennen kameran ostamista, että minusta tulee valokuvaaja - olin varma, että tulen tekemään tätä työkseni ja kuvaamaan vauvoja ja perheitä. En siinä vaiheessa tiennyt mitään editoinnista, enkä manuaaliasetuksilla kuvaamisesta, en yrittäjyydestä, enkä siitä, miten suurta intohimoa tulisin kokemaan. Ystävä auttoi alkuun kameran käytön perusasioissa ja sitten opettelin. Kuvasin, kuvasin ja taas kuvasin. Kävin editointiin liittyen kurssin kesäyliopistolla. Opin ihan valtavasti joka kuukausi. Päivitin Instagramiin kuvia. Otin asiakkaita melko nopeasti. Jo syksyllä 2019 kalenteri täyttyi asiakkaista, siltä osin mitä sairaanhoitajan töiltäni ehdin kuvauksia tehdä, ja sillä tiellä olen yhä.

Tein tuolloin vielä 100 % työaikaa hoitajana. Vuosi kuvaamisen aloittamisesta, vuonna 2020, minulle tuli vaikeampi masennusjakso. Jäin lyhyelle sairaslomalle alkuvuodesta ja sen jälkeen tein loppuvuoden osa-aikaista työtä vointini vuoksi, olin tavallaan osa-aikaisesti sairaslomalla. Tuona aikana huomasin, miten voin paljon paremmin, kun minulla on enemmän vapautta ja huomasin myös sen, miten paljon enemmän nautin valokuvaamisesta kuin hoitamisesta. Tarvitsin luovuutta ja mahdollisuutta toteuttaa sitä ollakseni oma itseni ja voidakseni kokea elämäniloa. Niissä hetkissä, kun kuvasin, unohdin kaiken sen, mitä masennus oli elämääni tuonut - uppouduin kuvaamiseen täysin. Olin löytänyt tavan toteuttaa itseäni niin, että pystyin samalla antamaan itsestäni muille. Ja rakastin tehdä tätä. Olin löytänyt intohimoni.

Kun aloin nähdä taas enemmän valoa elämässä ja olla enemmän oma itseni, päätin perustaa yrityksen valokuvauksen ympärille, sillä tiesin entistä vahvemmin haluavani tehdä juuri tätä. Olin tottunut osa-aikaisuuteen hoitotyössä ja halusin aikaa olevan valokuvaukselle enemmän, joten syksyllä 2021 palasin osa-aikaisuuteen takaisin. Myöhemmin sain laskea työajan hoitotyössä 50 prosenttiin ja sitä teen edelleen.

Valokuvaajaksi on täytynyt kasvaa. On täytynyt opetella hurja määrä teknisiä asioita, kuvata paljon, oppia omista virheistään, tulla näkyväksi ihmisille. On täytynyt perehtyä yrittämiseen, ottaa riskejä, uskaltaa aloittaa. On uskallettava mennä lähelle, kohdata ihmiset tosi monenlaisissa tilanteissa. Tarvitaan sosiaalisuutta, tunnetaitoja, taitoa lukea tilanteita ja kykyä joustaa. Tarvitaan luovuutta, halua oppia, yrittäjyystaitoja ja markkinointitaitoja. Mutta näihin kasvaa ajan kanssa, enkä koe olevani näissä vielä lainkaan valmis. Kaikkein tärkeintä yrittäjyydessä on varmasti sitoutuminen, se, että sietää kaikenlaisia vaiheita ja opettelua. Täytyy jaksaa tehdä työtä intohimon toteuttamisen rinnalla. Jotta intohimoaan pystyy toteuttamaan työkseen, on sen eteen tehtävä paljon. Tämä on nähtävä matkana ja on myös nautittava siitä matkasta.

Koen, että elämä on tuonut minut tähän ammattiin. Ilman näitä vaiheita en olisi tässä. Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa, että asiat joita tapahtuu, kuljettavat suuntaan, joka ehkä selviää vasta myöhemmin. Minun täytyi kokea masennus, sydänsuruja ja hoitotyössä väsymistä tullakseni valokuvaajaksi. Varmasti on helpoimpiakin teitä, mutta kaikki se mitä olen kokenut, auttaa tuomaan syvyyttä kuviin.

Myös terapia on auttanut paljon siinä, että olen päässyt tähän pisteeseen, jossa nyt olen työelämässä. Olen saanut terapiasta itsevarmuutta, jota tarvitaan yrittämiseen. Olen päässyt masennuksesta irti ja pystyn nyt tekemään täysin sydämin tätä niin ihanaa työtäni.

Kuvaaminen antaa minulle vapautta itseni toteuttamiseen, se antaa elämään valtavasti syvyyttä, rikastuttaa erilaisilla tunnekokemuksilla, kun teen tätä niin sydän auki ja antaumuksella. Tuntuu hyvältä saada kiitosta työstään ja kuulla asiakkailta, miten paljon kuvat merkitsevät ja miten niiden katsominen aiheuttaa tunteita. Koen, että saan myös osaltani tuoda näkyväksi pehmeitä arvoja. Haluan uskoa, että voin vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen itseään kohtaan ja lisätä kiitollisuutta sekä rakkautta ihmisten elämään. Haluan uskoa myös, että voin osoittaa lapsille sen, miten paljon heitä rakastetaan. Näistä asioista minulle syntyy merkityksellisyyden tunne.

Valokuvaamisessa ei tule koskaan valmiiksi. Aina voi kehittyä asiakkaiden ohjaamisessa, kehittää koko asiakkaan matkaa kuvauksen varaamisesta kuvien toimitukseen. Minulla on paljon työtä kuvausten markkinoinnin kehittämisessä. Myös esilläolo sosiaalisessa mediassa olisi tärkeää ja siinä minulla riittää vielä haasteita. Mutta en antaisi pois tätä työtä, en yrittämistä, en turhautumisia. Tästä on tullut niin tärkeä osa minua ja rakastan sitä, mitä tällä hetkellä teen.

Nykyisin kuvaan juuri sitä, mitä alunperin ajattelin lähteä tekemään. Kuvaan vastasyntyneitä ja perheitä. Niiden lisäksi on tullut odotus- ja äitiyskuvat ja viime aikoina olen lisännyt palveluihini brändikuvaukset. Kuvaan asiakkaiden kotona ja miljöössä sekä yrityksissä. Tämä on minun näköiseni, tämä tämän hetkinen paletti.

Uskon, että tulevaisuudessa jossain vaiheessa alan kotikuvausten lisäksi kuvata myös studiolla. Ja, että jossain vaiheessa jätän hoitotyön pois. Olen haaveillut vauvahierontaopinnoista. Haluaisin tehdä vauvahierontaa kuvausten lisäksi. Kaikki päivät vauvojen ja perheiden kanssa, mikä sen parempaa!

Mainittava kohokohta urapolullani on se, kun kävin viime huhtikuussa Helianna Malisen vauvakuvausworkshopissa. Se oli valtava boostaus eteenpäin ja paluu sen syvimmän intohimon tunteen äärelle. Se oli kuin bensiiniä luovuudelle ja osaamiselle ja vahvisti myös itsetuntoa entisestään. Valokuvaus ja yrittäjyys itsessään laittaa haastamaan. Ja sen näkyväksi tulemisen, jonka tämän myötä olen saanut, soisin kaikkien kokevan. Ja siitä on hyvä ammentaa myös asiakkaille. Me saadaan kaikki tulla näkyviksi ja hyväksyä itsemme. Sitä valokuvaus minulle on. Minä annan paljon, mutta samalla saan myös itse ihan valtavan paljon."

Kiitos Mariella, kun jaoit tarinasi! 🥰

Terkuin

Essi