Anne Haikola, Psykologi, väitöskirjatutkija ja vapaa tiedetoimittaja.

"Jos ei tykkää puurtamisesta, tietystä paineisuudesta ja epävarmuudesta, ei tätä voi suositella. Jos taas on innostunut tieteestä ja haluaa ainutlaatuisen tilaisuuden oppia, suosittelen harkitsemaan." - Anne Haikola

Sain tilaisuuden kurkistaa Annen työelämään. Hänen ajatuksiaan oli kiva kuulla, sillä Anne osoittautui hirmu mukavaksi persoonaksi! Tuli tunne, että Anne työskentelee intohimonsa äärellä.

 

                                                        (Instagram: @anne.haikola)

"Minulla ei ole ollut elämässä säntillisiä urasuunnitelmia. Olen pikemminkin edennyt kohti tehtäviä, joihin koen vetoa ja paloa. Kirjoittaminen, tiede ja luovuus ovat tällaisia, ja katson tiedetoimittajan työn luovaksi kirjoittamiseksi. Päästäkseni nykyiseen pisteeseen, minun on täytynyt opiskella paljon, olla sinnikäs ja päämäärätietoinen. Olen kohdannut takaiskuja, eikä kaikki ole mennyt aina suunnitellusti. Iskujen jälkeen olen tehnyt aina uuden suunnitelman ja lähtenyt edistämään sitä.

Tällä hetkellä kirjoitan viimeistä väitöskirja-artikkeliani. Luen aineistoani ja analysoin sitä. Sivutoimisesti kirjoitan tietokirjaani ja välillä sivutoimisesti populaarijuttuja lehtiin. Tiedeviestintä somessa on myös osa työtäni. Valmistuin psykologiksi Itä-Suomen yliopistosta. Nyt opiskelen yhteiskuntatieteiden tohtoriksi samaisessa yliopistossa.

Olen pienestä pitäen nauttinut sekä luovasta, että asiakirjoittamisesta, ja haaveillut kirjoittamisesta ammattina. Jotain psykologin kaltaista työtä ajattelin ensimmäistä kertaa yläasteella, ja valintani oli selvä lukion ensimmäisellä psykologian kurssilla. Sitten hylkäsin suunnitelman, koska ajattelin olevani liian herkkä. Eräs tärkeä ihmissuhde sai kuitenkin uskomaan itseeni, ja lopulta löysin itseni Joensuusta. Tätä samaista ihmistä kiitän myös siitä, että hän kannusti minua julkaisemaan juttujani. Olin ajatellut vuosia väitöskirjan tekemistä, koska tiedetoimittajan töiden myötä halusin oppia ja ymmärtää enemmän tieteen tekemisestä. Sopivaa aihetta ei vain löytynyt. Kirjoitettuani päätoimittajan ehdotuksesta anteeksiannosta Tiede-lehteen oivalsin, että tässä on aiheeni, jota ei juuri tutkita Suomessa. Hain ja pääsin opiskelemaan.

Väitöskirjan tekeminen on välillä raskasta, ja tutkitusti monilla opiskelijoilla on masennuksen ja ahdistuksen oireita. Jotkut uupuvat, ja osalla jää kesken. Jos ei tykkää puurtamisesta, tietystä paineisuudesta ja epävarmuudesta, ei tätä voi suositella. Jos taas on innostunut tieteestä ja haluaa ainutlaatuisen tilaisuuden oppia, suosittelen harkitsemaan. Pidän yhtenä urani avainhenkilönä Jukka Ruukkia eli tätä Tiede-lehden päätoimittajaa. Hän antoi mulle mahdollisuuden opetella populaarikirjoittamista. Ajattelen, että tuo on ollut merkittävä käännekohta mun uralla, mikä on mahdollistanut seuraavia asioita sekä on Tiede-lehden ja Hesarin juttujen myötä saanut näkyvyyttä jutuilleen ja sitä myötä on tullut uusia tarjouksia ja mahdollisuuksia. Olen myös sinnikkäästi jatkanut eteenpäin, kirjoittanut blogia ja somepostauksia, ja erityisesti tänä vuonna olen aktivoitunut somen tekemisessä, mikä on tuonut lisää seuraajia.

                                                    (Instagram: @anne.haikola)

Tietokirjaa pääsin kirjoittamaan sitä kautta, kun löysin sähköpostin roskapostikansiosta Tuuma-kustannuksen ehdotuksen, että kiinnostaisiko tietokirjan tekeminen. No kiinnosti 🤩 Paras siitä kansiosta löytynyt viesti, jonka olen lukenut. Millaistako on (sivutoimisen) vapaan tiedetoimittajan työ? Juttuideat valikoituvat pitämällä silmät ja korvat auki. Luen paljon eri medioita, myös ulkomaisia. Kun törmään johonkin kiinnostavaan ilmiöön, jota voisi ajatella lehtijutuksi, ryhdyn etsimään siitä tutkimusta. Käytän yliopiston tietokantoja, kirjastoja ja omaa pääkoppaani – Olikohan tästä aiheesta siinä ja siinä kirjassa, jonka aiemmin luin? Joskus kiinnostavia jokereita löytyy ihan vain googlaamaalla. Käytän vain vertaisarvioituja ja vähintään JUFO- 1 journaaleja. Mikäli tutkimusta löytyy tarpeeksi juttua varten, kirjoitan siitä pienen tiivistelmän ja tarjoan juttua. Jos menee läpi, pääsen parhaimpaan osioon eli kirjoittamiseen, jossa pääsen yhdistämään lähteitä keskenään. Usein myös haastattelen jotakuta aihepiirin tutkijaa juttuun. Tavallisten ihmisten haastattelut eivät ole poissuljettuja. Haastattelin esimerkiksi kahta afantastikkoa afantasiaa käsittelevään Tiede- lehden juttuun, mikä auttoi sitomaan ilmiötä elävään elämään.

(Instagram: @anne.haikola. Annen kirjoittama lehti-juttu Helsingin Sanomiin.)

Tieteen popularisointi on somessa välillä haastavaa vihan, häirinnän, maalittamisen, ihmisten vaativuuden ja heikon medialukutaidon vuoksi. Kaikki pitäisi pystyä sanomaan yhdessä postauksessa ja ottamaan kaikki näkökulmat ja kaikkien kokemukset huomioon. Tutkijat taas haluaisivat, että olisin tieteellisesti eksaktimpi, vaikka popularisoinnin idea on, että aihe tuodaan lähelle lukijaa.

Työ antaa minulle oppimisen, oivaltamisen ja löytämisen iloa. Luovuutta, kun voi yhdistellä tietoa ja analysoida aineistoa. Syvällinen ymmärrys ihmisyydestä lisääntyy. Kirjoittamisen vapautta. Työ on niin inspiroivaa, että sitä on joskus vaikea lopettaa. Siksi lomien merkitseminen kalenteriin on haastavaa. Sain kerran ainutlaatuisen palautteen em. Tiede-lehden jutustani: 80v Seppo soitti lehden toimitukseen ja kiitti koko toimitusta ja minua jutun kirjoittamisesta. Se oli hänen mielestään parhaimpia juttuja, joita on koskaan lukenut. Hän tilasi juttua kavereilleen.

Minulle on myös kerrottu, että töideni ansiosta tavalliset ihmiset voivat ymmärtää paremmin tiedettä. Tämä on ilahduttava kommentti, koska haluan edistää sitä, että tiede on kaikille, ei vain tutkijoille ja akateemisille.

Tulevaisuudessa haluan nähdä itseni edelleen toivottavasti tieteen ja kirjoittamisen parissa. Minulla on jotain hajanaisia ideoita, haaveita, joiden täytyy vielä muhia."

Kiitos Anne, kun jaoit tarinasi 🤩

Terkuin,

Essi