Emmi työskentelee ammattijärjestäjänä, Farmaseuttina sekä assistenttina

Lähestyin Emmiä aluksi mielenkiinnosta ammattijärjestäjän työtä kohtaan, mutta juteltuamme puhelimessa, selvisikin, että Emmin arki koostuu useasta työstä. Minulle jäi tunne, että ihmisten kuunteleminen ja auttaminen on se Emmin juttu. Hän on hyvä huomaamaan pieniä asioita ja löytämään niihin ratkaisuja. 😊

Emmi Melanen, 31 vuotta. Kotoisin Savonlinnasta, mutta Kuopiolaistunut täysin 8 vuoden aikana. Ammattijärjestäjä, farmaseutti sekä assistentin tehtävät 

(Instagram: @sekasorroton)

”Alun perin olin TET-harjoittelussa yhdeksännellä luokalla apteekissa, jonne pääsin uudelleen töihin lukion jälkeen. Sitä kautta sain mahdollisuuden lukea itseni oppisopimuksella merkonomiksi. Valmistuttuani olin muutaman vuoden töissä samassa apteekissa ja sitten lähdin vielä opiskelemaan itseni farmaseutiksi. Nyt olen ollut apteekissa töissä yhteensä 11 vuotta.

Olen tiennyt jo ala-asteelta lähtien, että haluan apteekkiin töihin. Sitä kohti tiesin koko ajan mennä. Minulle haasteena on ollut se, etten ole ikinä ollut kovin kirjaviisas, esimerkiksi kemia oli vaikeaa. Ennen farmaseutin opintoja olen saanut tehdä kovasti ja ehkä eniten töitä elämäni aikana sen eteen, että olen oppinut pääsykokeisiin tarvittavat asiat. Se vaati sen, etten luovuttanut ja jättänyt siihen, kun en päässyt kouluun kuin vasta kolmannella yrittämällä.

Ammattijärjestäjän työhön en ole käynyt opintoja, siihen on olemassa kursseja. Itse olin Milja Nivan valmennuksessa. Se työ avautui minulle vuosi sitten. Olen aina ollut hyvin järjestelmällinen sekä tykännyt järjestää omassa ja muiden kodissa. Vanhempainvapaalla, kun oli ylimääräistä aikaa, tuli olo, että haluaa purkaa niitä järjestelypatoumia johonkin. Silloin perustin Instagram-tilin.

Yrittäjyys oli minulle aluksi kynnyskysymys. En koe itseäni yrittäjähenkiseksi, vaikka olenkin yrittäjäperheestä. Tai ehkä juuri siksi en koe sitä olevani. Tällä hetkellä osa-aikaisena yrittäjänä olo toimii oikein hyvin, enkä koe, että itse voisin olla kokoaikainen yrittäjä. Pidän siitä, että saan taloudellista turvaa farmaseutin työstä. Apteekki on ollut aina lähellä sydäntä, enkä siitäkään syystä halua jättää sitä kokonaan pois. Yrittäjänä olo on ollut sellaista epämukavuusalueella olemista. On täytynyt lähteä hakemaan asiakkaita ihan itse. On pitänyt luottaa omiin kykyihin. Yrittäjyys ei sovi kaikille.

Lisäksi nyt olen uutena työnä alkanut tehdä etänä assistentin työtä. Tällä hetkellä ne ovat työllistäneet enemmän, kuin järjestelijän hommat. Assistentin työhön kuuluu pieniä hommia muun muassa liittyen taloushallintoon, laskutukseen, nettisivujen muokkaukseen ja videoiden editointiin. Tähän työhön päädyin Instagramin kautta. Kaisa Tommiska kyseli siellä Delega-nimiseen yritykseensä assistenttia, ja perehdytyksen siihen työhön olen saanut häneltä. Tekemällä oppii ja aina tulee kommelluksia matkalla. Minulla on kuitenkin olo, että olen voinut turvallisessa ympäristössä oppia.

(Instagram: @sekasorroton)

Työni antaa minulle vaihtelevuutta. On kiva, kun ei tarvitse olla töissä maanantaista perjantaihin klo 08-16. Se ei sopinut aiemmin itselleni ollenkaan. Olen yrittäjä muutaman päivänä viikossa ja tykkään niistä päivistä paljon. Ne ovat erilaisia, kuin päivät apteekissa. On iso etu, että minulla on luonnostaan innostusta järjestelyyn ja paloa siihen. Kaikessa tekemässäni työssä tarvitaan myös hyviä ihmissuhdetaitoja ja kommunikointitaitoa. Järjestäjän työssä erityisesti sitä, ettei tuomitse ihmisiä, eikä käy päsmäröimään. Täytyy osata asettua ihmisen tasolle ja osata lukea luonnetta. Koen, että kaikissa töissä pääsen olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, josta tykkään, ja auttamaan eri tavoin. Apteekissa autan terveysasioissa, kun taas ammattijärjestäjän työssä pääsen antamaan erilaista arjen apua.

Tällä hetkellä elän hetkessä, mutta jos jossain vaiheessa rohkeus ja uskallus riittää, haluaisin nipistää vielä pikkuisen farmaseutin työstä ja lisätä aikaa yrittäjyyteen.

Aina löytyy kehitettävää. Ei voi jäädä junnaamaan paikoilleen ja odottaa, että asiat pysyvät ennallaan. Pitää pysyä maailman mukana, pitää omaa osaamista yllä. Järjestäjän työ ei ole pelkkää järjestämistä, vaan sen kautta oppii olemaan erilaisten ihmisten kanssa ja kommunikoimaan oikealla tavalla.

Ne jäävät aina iloisena ja ihanana asiana mieleen, jos joku laittaa hyvää palautetta. Meidän kodista ja järjestely hommista on tehty myös juttu Kuopion paikallislehteen, Savon Sanomiin. Jutun myötä sain lisää uskoa omaan tekemiseen. ”

Kiitos Emmi, kun jaoit tarinasi !

Terkuin, 

Essi

 

Kommentit

Suositut tekstit