Harri on toiminut palomiehenä jo 19 vuotta


Harri on haastattelemistani ihmisistä ensimmäinen, joka ajattelee olevansa nykyisessä työssään eläkeikään asti. Ja se kertoo siitä, kuinka elementissään hän on palomiehen työssään :) 

Harri Minkkinen, 45 vuotta, Palomiehenä 19 vuotta, Oulu

(Instagram: @harriminkkinen_)

"Olen käynyt seuraavat koulut: Pelastusopisto, Laillistettu hieroja, Sähköasentaja


Minulle ei ollut selvää mikä minusta tulee isona, enkä itseasiassa tiedä vieläkään varmasti, mutta palomiehen ja poliisin ammatti oli mielessä jo ihan lapsesta saakka. Ajattelen niin, että eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan ja mihin tuuli kuljettaa. Mutta koen kuitenkin ehdottomasti, että tämä on se mun juttu.


Opiskelin ensin sähköasentajaksi ja valmistuin -97. Sen jälkeen oli vuorossa armeija, jonka aikana olin 9 kk sotilaspoliisina. Armeijan jälkeen menin Norjaan kalatehtaalle melkein vuodeksi töihin ja sieltä muutin suoraan Irlantiin Dubliniin, jossa vierähti Xeroxin palveluksessa kaksi vuotta. Irlannista matka jatkui Tukholmaan, jossa tein muun muassa puhelinmyyntityötä. Ruotsissa meni vuosi, jonka jälkeen hain hieroja kouluun täällä Oulussa. Valmistuin hierojaksi Oulun aikuiskoulutuskeskuksesta -2003.  Kävin opiskeluaikoina hieromassa myös palomiehiä, joten sieltä se lopullinen kipinä sai sitten alkunsa hakea Pelastusopistoon. Sillä tiellä ollaan. Vuosi 2018 vierähti virkavapaalla ja reppureissulla ympäri maailman. 2019 palasin taas omalle paikalleni palokuntaan. Olen toiminut palomiehenä nyt 19 vuotta, eikä yhtenäkään aamuna ole harmittanut vielä lähteä töihin, joten uskaltaisin väittää, että pidän työstäni aika paljon. 


(Instagram: @harriminkkinen_)
                               


Jotta olen päässyt tähän pisteeseen, on tietysti kouluja pitänyt käydä ja haluta niitä asioita, mistä elämässä haaveilee. Periksi ei saa antaa. Pelastusopistoon pääseminen vaatii hyvää todistuksen keskiarvoa, tietynlaista psyykettä ja fysiikkaa, joka testataan pääsykokeissa. Lihaskunto, uimataito, juoksukestävyys ja psykologiset ominaisuudet punnitaan lukuisilla eri testeillä ja haastatteluilla. Pääsykokeet ovat kaksipäiväiset. Rajat ovat tiukat. Yksikin hylkäys jossakin testissä johtaa karsiutumiseen. 


Pelastajan työ ei luonnollisestikaan sovi kaikille. Täytyy olla tiettyjä henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, että hälytystehtävillä ja aseman normaalissa elämässä voi toimia ammattimaisesti. Teräsmies ei tarvitse olla, mutta pääkoppa pitää olla kunnossa. Työskentelen tällä hetkellä Oulun keskustan pelastusasemalla, joka on yksi Suomen vilkkaimmista. Toimin pelastajana kaikissa tehtävissä ja erikoisosaamiseni on nopeassa pintapelastamisessa vesijetillä, sekä vaaralliset aineet ja kemikaalionnettomuudet. Vastuu-alueenani on lisäksi kemikaalipukujen huolto ja työvuoron ensivastetoiminnan kouluttaminen. Lisäksi voin tarvittaessa toimia myös yksikönjohtajana. Nykyinen työnkuvani on niin monipuolinen, että näen itseni tekemässä tätä työtä eläkkeelle asti, mikäli fyysinen kuntoni ja toimintakykyni säilyy vaadittavalla tasolla. 


(Instagram: @harriminkkinen_)


Työkaverit ja työyhteisö on sellainen, mitä ei varmasti missään muussa ammatissa ole. Kaveriin pitää pystyä luottamaan 110% kaikissa tilanteissa. Koskaan ei tiedä, mitä työvuoro tuo tullessaan. Työ antaa myös paljon vapaa-aikaa, mitä arvostan suuresti. Työaika meillä on 24h töitä ja 72h vapaata. Työ on joskus raskasta, ja valvomista on paljon. Hyvät työkaverit ja hurtti huumori auttaa jaksamaan. 


Työ on vaihtelevaa, haastavaa ja monipuolista. Saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Maailma kehittyy jatkuvasti ja meidän on kehityttävä/muututtava sen mukana ja vastattava kehityksen tuomiin haasteisiin. Esimerkkinä mainittakoon sähköautot ja aurinkopaneelit. Ne tuovat meille aivan uudenlaisia haasteita. 


Tiktok- ja some -videoiden tekeminen on ollut hauskaa ja tuonut uusia näkökulmia työhöni, sekä avannut palokunnan mystistä savuverhoa tavallisille ihmisille. Saan videoiden tekemisestä iloa itselleni ja kaikille seuraajilleni. Lisäksi sosiaalinen media on hyvä työkalu valistaa ihmisiä arjen askareissa, liikenteessä ja elämässä. "


Kiitos Harri, kun jaoit tarinasi! 


Terkuin, 

Essi

Kommentit

Suositut tekstit