Kaisa Tommiska, Mindset & Business Coach
”Uskon, että kun rahaa on hyvää tahtovien ihmisten käsissä, voimme yhteiskuntana paremmin ja pystymme paremmin pitämään huolta toisistamme.” - Kaisa Tommiska
Kaisa on aina ollut rohkea monessakin mielessä; hän on tarttunut tilaisuuksiin, lähtenyt tavoittelemaan itselle tuntemattomia asioita luottaen, että selviää ja on uskaltanut ottaa itselleen vastuuta. Hänestä täytyy löytyä myös monia muita arvostettavia ominaisuuksia, koska hänelle on annettu vastuuta työelämässä ja ehkä juuri ominaisuuksiensa ansiosta Kaisa on edennyt uralla nopeasti. Kaisa on määrätietoisesti aina tiennyt kulkevansa jotain suurempaa kohti 😊
”En
tiennyt, mitä haluan tehdä ”isona”. Minua kiinnosti monenlaiset alat ja hainkin
samalla opiskelemaan sekä psykologiaa että kulttuurituotantoa. Pääsin
Humanistiseen ammattikorkeakouluun, joten lähdin opiskelemaan
kulttuurituottajaksi. Koulutus oli monipuolinen ja koen, että siitä on ollut
monta kertaa hyötyä elämässä, vaikken ole tehnyt sen alan töitä opiskelun
jälkeen. Opintojen aikana kävin esimerkiksi Nuori Yrittäjyys -kurssin, jonka
aikana perustettu yritys jäi toimimaan oikeana yrityksenä myös kurssin jälkeen.
Kyseessä oli pieni videotuotantoyhtiö kahden ystäväni kanssa. Vaikka tuolloin
päädyttiinkin siirtymään yrittäjyydestä palkkatöihin, yrittäjyydestä jäi
todella positiivinen kokemus.
Osittain
opintojen kautta pääsin erääseen yritykseen tekemään töitä ensin
projektikoordinaattorina, josta etenin toimistoassistentin tehtävistä johdon
assistentiksi. Toimenkuvani kasvoi muutaman vuoden aikana merkittävästi -
lopulta vastasin mm. HR:n tukitoimista, kuten palkkahallinnon yhteyshenkilönä
toimimisesta, olin markkinoinnin esihenkilönä sekä koordinoin projektiryhmiä
kehityshankkeissa. Töiden ohella olen käynyt lähiesimiestyön
ammattitutkinnon ja yrittäjyyden aikana olen sertifioitunut business coachiksi
BCI:llä (Business Coaching Institute). Näiden lisäksi olen täydentänyt
osaamistani monilla suomalaisilla ja kansainvälisillä verkkokursseilla mm.
myyntiin ja markkinointiin liittyen.
Mitenkö
päädyin nykyiseen työhöni? Yrittäjyys veti puoleensa, joten päätin palata
yrittäjäksi vuoden 2021 keväällä. Aloitin tarjoamalla assistenttipalveluita,
sillä tiesin niille olevan kysyntää heti. Tein hallitun siirtymän
yrittäjyyteen, sillä sain tehdä laskutuksella töitä edelliselle työnantajalleni
ja hankin lisäksi muita asiakkaita. Huomasin hyvin nopeasti, että haluan auttaa
yrittäjiä laajemmin, joten aloin tarjoamaan ajanhallinnan valmennuksia
assistenttipalveluiden rinnalla. Myin ajanhallinnan valmennuksia myös
B2B-asiakkaille mm. markkinointi- ja henkilöstövuokrausyrityksille. Kun
täydensin osaamistani Business Coaching -sertifoinnilla ymmärsin, että tämä on
se, mitä haluan todella tehdä. Nykyisin yhdistän tätä coachaavaa otetta ja
mentoroivaa osaamisen jakamista työssäni.
Päästäkseni nykyiseen pisteeseen, minun on täytynyt tehdä rohkeita päätöksiä sekä luottaa siihen, että osaan tehdä eteenpäin vieviä valintoja. Olen saanut tukea lähipiiristä, mutta paljon on pitänyt luottaa itseeni. Yrittäjyyden alusta lähtien olen hakenut tukea omalle matkalleni mentoreilta ja koulutuksista. Muutosten tekeminen - olipa se sitten muuttaminen toiselle paikkakunnalle, uramuutokset tai opiskelut voivat näyttäytyä jollekin rohkeutena, mutta itse ajattelen, että ne ovat olleet siinä hetkessä voimaa tuovia askeleita eteenpäin. Enemmän olisi pelottanut, jos olisin jäänyt paikoilleni siihen elämänvaiheeseen, josta tunnistin haluavani muutosta.
Yrittäjyys
ei välttämättä sovi kaikille. Se vaatii sinnikkyyttä ja valmiutta tehdä töitä,
mutta myös halua huolehtia omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Yrittäjänä
tarvitsee kykyä rakentaa työelämää ja arkea, joka kantaa vielä vuosienkin
päästä. Business coachina toimiminen vaatii myös tiettyä osaamista. Parhaiten
se sopii henkilölle, joka on jo saanut oman liiketoiminnan hyvin toimimaan
(esimerkiksi jollain toisella alalla). Itse koin, että vasta sitten voin lähteä
opastamaan muita, kun olin saanut liiketoiminnan itselläni toimimaan. Lisäksi
tarvitaan coaching-taitoja ihmisen kohtaamiseen, kuunteluun ja
oivalluttamiseen.
Tällä
hetkellä työssäni autan palvelualojen naisyrittäjiä menestymään sekä luomaan
tuloksellisen ja merkityksellisen yrittäjyyden. Teen
töitä lähes kokonaan etänä ja asun Vantaan Kivistössä puolisoni kanssa. Itselleni on tärkeää,
että rakennetaan liiketoimintaa, jossa auttamisen halu ja asiakas ovat
keskiössä. Tällöin ei juosta kilpaa aikaa vastaan tai pyritä vain maksimoimaan
tuloksia, vaan luodaan pitkäjänteistä ja voimavaralähtöistä yrittäjyyttä. Mielestäni ei ole olemassa
vain yhtä oikeaa liiketoimintamallia, joka sopii kaikille, vaan jokaisen pitää
löytää juuri oikea malli itselleen. Olen mukana yrittäjän matkassa prosessien
löytämisessä ja muotoilemisessa. Pääsääntöisesti valmennan asiakkaitani
ryhmämuotoisesti, mutta minulla on myös muutamia yksilöasiakkaita.
Työ
antaa minulle hyvin paljon. Koen työni todella merkityksellisenä, kun saan olla
tukena toisen haaveiden saavuttamisessa. Olen huomannut, että yrittäjyydessä
tapahtuvat muutokset eivät vaikuta vain asiakkaaseen itseensä, vaan myös hänen
lähipiiriinsä. Uskon myös, että kun rahaa on hyvää tahtovien ihmisten käsissä,
voimme yhteiskuntana paremmin ja pystymme paremmin pitämään huolta toisistamme. Teen paljon myyntiä ja
markkinointia sosiaalisen median kautta, joka kehittyy jatkuvasti, joten saan
olla kiinnostunut uusimmista muutoksista. Toki valmennan muitakin kuin somen
kautta myyntityötään tekeviä ja myyntityö itsessäänkin kehittyy koko ajan. On
todella palkitsevaa tehdä töitä upeiden naisyrittäjien kanssa ja kehittää omaa
liiketoimintaa tiimini kanssa. Opin arjessani jatkuvasti myös erilaisten
yrittäjien arjesta, sillä asiakkaitani on monilta eri toimialoilta. Viihdyn
todella hyvin työssäni ja en ainakaan tällä hetkellä haluaisi tehdä mitään
muuta.
Uskon,
että aina on kehitettävää. Se onkin yrittäjänä parasta, että aina voi oppia
uutta ja viedä yritystä eteenpäin. Tällä hetkellä viimeisimpänä esimerkkinä oma
tiimini on kasvanut ja olemme lähteneet rakentamaan vielä vahvemmin kasvun
prosesseja.
Näen
itseni myös tulevaisuudessa business coachingin parissa. En sulje mitään
vaihtoehtoja pois, mutta tämä tuntuu tällä hetkellä vahvasti omalta jutulta.
Näen itseni pienen tiimin johdossa ja haluan kerätä ympärilleni eri alojen
ammattilaisia, joiden kanssa voi palvella asiakkaita mahdollisimman
hyvin. Haaveilen tulevaisuudessa ihanasta arjesta ja elämästä mitä pystyn
jo nytkin pitkälti elämään, eli vapaata ja omien aikataulujen mukaista
elämistä. Saan tehdä merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä ihanien ihmisten ja
upean tiimin kanssa. Tätä toivon työelämästä myös jatkossa.”
Kiitos Kaisa, kun jaoit tarinasi! :)
Terkuin,
Essi



Kommentit
Lähetä kommentti