Akseli valmistaa puusta upeita pöytiä

 

Akseli valmistaa puusta mahdottoman upeita pöytiä! Hänellä on taito nähdä ja tuoda tuotteissaan puun koko kauneus sekä eletty elämä esiin.

Akseli Mäki, puuseppä ja yrittäjä, Jyväskylä

(Instagram: @puustorefinland)

”Lapsuudesta lähtien rumpujen soitto on ollut suuri intohimoni. Noin 15 vuotta sitten sain idean, että mitä jos alkaisin valmistamaan rumpuja itse. Ei mistään vanerista vaan ihan oikeasta massiivipuusta. Tämä ajatus mielessä päädyin opiskelemaan käsi- ja taideteollisuusalan tutkintoa. Lopputyönä teinkin upeasti soivia rumpuja. Rumpujen valmistus jäi kuitenkin mukavaksi harrastukseksi.

Huonekalujen valmistus tai suunnittelu ei lähtökohtaisesti kiinnostanut lainkaan, kunnes törmäsin jossain alan lehdessä George Nakashiman huonekaluihin (George oli amerikkalainen puuseppä, arkkitehti ja huonekaluvalmistaja. Hän oli yksi 20-luvun huonekalusuunnittelun johtavista innovaattoreista). Ajatus siitä, että puun luonnollinen kauneus on pääosassa, eikä sitä muokata teollisesti tuotetun näköiseksi huonekaluksi kiehtoi paljon. Siihen aikaan ei tietenkään Suomessa päässyt missään näkemään todellisia tammilankkupöytiä, vaan kaikki puiset pöydät valmistettiin liimalevystä (niin kuin nykyäänkin). Sain kuitenkin hankittua yhden saksalaisen erikoisleveän tammilankun. Upeat syykuvioinnit, muodot, sävyerot ja yksityiskohdat, joista pystyi aistimaan puun rikkaan historian, sykähdyttivät tavalla, jota en saanut mielestä. Tästä alkoi PuuStoren tarina.

PuuStore-nimellä aloitin muistaakseni vuonna 2018. Aluksi päivätyön ohella rakensin yritystä ja sitten kun alkoi olemaan varmuutta, että tuotteille on kysyntää, siirryin täysipäisesti tekemään pöytiä. Haasteita tällaisessa erikoistumisessa riittää. Tällaisten aitojen lankkupöytien valmistus vie paljon aikaa ja materiaalien saatavuus vaihtelee. Jokainen yli 100 vuotta vanha lankku on todellinen yksilö, joten ei voi etukäteen tietää mitä pinnan alta paljastuu, kun sitä lähtee työstämään. Se vaatii paljon materiaalin ymmärrystä ja esteettistä silmää valita juuri sopivat lankut. Erikoisleveä tammi on peräisin Saksasta ja jalava on ihan kotimaista.

(Instagram: @puustorefinland)

Tässä työssä kädentaitojen lisäksi pitää olla ymmärrystä myynnistä/markkinoinnista, sekä pysyä kartalla minkälaisia tuotteita ihmiset haluavat ostaa. Yhtä tärkeää on myös löytää oma tyyli käsityöläisenä ja taiteilijana. Silloin pystyy tarjoamaan jotain erityistä ja todella nauttimaan työstään. Toimin yksinyrittäjänä, mutta käytän myös muita puu- ja metalliseppiä apuna, jotka ovat ihan omia yrittäjiä. Vähän niin kuin alihankkijoina.

Tyypillinen työpäivä on sellainen, että aamusta verstaalle tekemään sitä fyysistä työtä ja sitten iltapäivä menee niin sanotusti toimistohommissa. Melkeinpä joka päivä oppii jotain uutta siitä, miten puu käyttäytyy ja miten tehdä joku työvaihe. Ammattitaitoaan voi kehittää puusepän työssä kyllä loputtomasti. Vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea puusta voikaan luoda.

Tulevaisuuden haaveena on lisätä myyntiä Ruotsiin ja Tanskaan. Suunnitteilla on myös isommat tilat, johon saisi verstaan ja Showroomin saman katon alle.”

Kiitos Akseli, kun jaoit tarinasi!

Terkuin, Essi

Kommentit

Suositut tekstit