Katri Kilpiäinen, kirjoittaja, puhuja ja tietokirjailija

”Tietokirjan kirjoittaminen on tosi hidasta käsityötä. Se on samaan aikaan todella mielenkiintoista ja todella rankkaa – varsinkin, kun aiheet ovat tällaisia sysimustia.” – Katri Kilpiäinen

Katri kulkee rohkeasti ja itsevarmasti oman näköistään polkua kapinoiden suorituskulttuuria vastaan. Tietokirjailijan työssään hän pääsee kurkistamaan rikostapauksiin, joihin ei monilla ole pääsyä.  

Katri Kilpiäinen, kirjoittaja, puhuja ja tietokirjailija.

                               (Instagram: @bykatrikilpiainen, kuvan on ottanut Anssi Vuohelainen)

”Nuorempana en osannut sanoittaa sitä, mitä haluaisin tehdä isona. Tiesin vain, mitä en missään nimessä halua tehdä. Elämä on kuljettanut minut tähän, missä olen nyt. Kaikki alkoi lastenkirjasta nimeltä Pikku Hukka syntymäpäivillä. Sitä äitini minulle luki, kunnes osasin tekstin ulkoa. Rakastin tarinaa niin paljon, että halusin itsekin oppia lukemaan. Jos en olisi jo lapsena tempautunut kirjojen maailmaan, tuskin olisin kiinnostunut kirjoittamisesta. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat aina käsi kädessä. Kun ensimmäisellä luokalla muut tavailivat aakkosia, minä kirjoittelin tarinoita. Yksi oli nimeltään Kesä mummolassa. Se oli opettajani mielestä niin hyvä, että hän luki sen vanhempainillassa ääneen. Lopulta mestariteokseni päätyi kirjoituskilpailuun, jossa pääsin palkintosijoille. Siitä innostuneena ryhdyin toimittamaan omaa lehteä, kun sain hartaasti toivomani sähkökirjoituskoneen joululahjaksi.

Vuodet vierivät. Sähkökirjoituskonekin menetti hohtonsa. Lukion jälkeen opiskelin markkinointiviestintää ammattikorkeakoulussa. Opintoihin kuuluva työharjoittelupaikka löytyi Vantaan kaupungin viestinnästä. Onnekseni siellä huomattiin, että osaan tehdä muutakin kuin julkaista tiedotteita nettisivuilla. Pian toimitin juttuja niin henkilöstölehteen kuin kaupungin verkkosivuille. Sitten tuli sosiaalinen media. Samoihin aikoihin minä sain työpaikan Yleltä, jossa oli pistetty merkille, että somen kautta on mahdollista tavoittaa vähän nuorempaa kohdeyleisöä. Ja niin siinä kävi, että vuosien varrella kirjoitin yhden jos toisenkin mainostekstin. Jos en olisi saanut kehittää taitojani copywriterina, en olisi oppinut kirjoittamisen tärkeintä sääntöä: sitä, että ketään ei oikeastaan kiinnosta, mitä kirjoitat, jos et osaa kirjoittaa sitä kiinnostavasti.

                                 (Instagram: @bykatrikilpiainen, kuvan on ottanut Anssi Vuohelainen)

Vuonna 2017 ryhdyin yrittäjäksi. Silloin painopiste lyhyistä sosiaalisen median teksteistä siirtyi takaisin pitkiin teksteihin, ja aloin kirjoittaa artikkeleja esimerkiksi asiakaslehtiin ja verkkosivuille. Lopulta huomasin kirjoittavani ensimmäistä kirjaani. Poikani, rikollinen – neljän äidin tarina ilmestyi syksyllä 2023. Seuraava kirjani, Rikosten Porvoo, ilmestyy tulevana keväänä. Kolmannenkin kirjan kustannussopimus on jo allekirjoitettu.

Sekä Poikani, rikollinen että Rikosten Porvoo -kirja on kirjoitettu poliisin esitutkintapöytäkirjojen, oikeuden asiakirjojen ja lukuisien haastattelujen pohjalta. Virallisia papereita pitää plärätä ennen kuin riviäkään tekstiä syntyy – yksi esitutkintapöytäkirja voi olla 400 sivua pitkä. Faktat on tarkistettava ja omaa mielikuvitusta ei saa käyttää värittääkseen tekstiä. Molempiin kirjoihin olen lisäksi haastatellut niin poliiseja, asianosaisia kuin eri alojen asiantuntijoita. Lisäksi olen käynyt läpi uskomattoman määrän lehtiarkistomateriaalia. Kaikki tämä on mielenkiintoista mutta vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Joskus yhden lauseen eteen voi joutua tekemään käsittämättömän määrän selvitystyötä. Tätä moni ei ymmärrä. Enkä ymmärtänyt minäkään ennen kuin aloitin ensimmäisen kirjan työstämisen. On eri asia kirjoittaa henkilöjuttua lehteen kuin koota selkeästi etenevää rikostapausta tietokirjaa varten. Tietokirjan kirjoittaminen on tosi hidasta käsityötä. Se on samaan aikaan todella mielenkiintoista ja todella rankkaa – varsinkin, kun aiheet ovat tällaisia sysimustia. Vasemmalla kädellä kirjat eivät synny. Moni ei ehkä ymmärräkään, miten paljon tosiaan yhden lauseenkin taakse saattaa kätkeytyä työtä ja faktantarkistusta. Fiktio on eri asia. Tällä lailla muun kirjoittamistyön ohessa kirjan (tai minun tapauksessani kahden) kirjoittaminen on kyllä ollut paikoin väsyttävää. Seuraava kirjaa varten yritänkin hakea apurahaa, jotta työskentely olisi kestävämpää eli voisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Aika näyttää, miten käy.

Kirjojen lisäksi kirjoitan sosiaalisessa mediassa niistä epäkohdista, jotka saavat meidät voimaan huonosti – kapinoin suorituskulttuuria vastaan. Näistä teemoista kirjoitan mielelläni esimerkiksi kolumneja ja käyn puhumassa yrityksissä ja tapahtumissa.

Mutta yksi asia harmittaa edelleen. Miksi en säilyttänyt sitä sähkökirjoituskonetta!”

Kiitos Katri kun jaoit tarinasi!

Terkuin, Essi