Saara Kekäläinen, kirjailija

 ”Kirjoittaminen on parasta, mitä tiedän. Sen lisäksi se on ihan kamalaa. Rakastan luoda hyviä lauseita ja asioita, jotka saavat toiset nauramaan. Toisaalta on tuskaista, jos sanat eivät tahdo tulla.” – Saara Kekäläinen

Saara elää unelmaansa kirjailijana! Hän on loistava esimerkki siitä, kuinka kannattaa luottaa itseensä ja omaan visioon silloinkin, kun maailma antaa kieltäviä vastauksia.  

(Instagram: @saarakekalainen)

”Olen Saara Kekäläinen, kirjailija Vantaalta. Kirjoitan lapsille omalla nimelläni ja aikuisille nimellä Olga Kokko.

Olen käynyt Kallion ilmaisutaidon lukion ja sen jälkeen opiskelin Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja folkloristiikkaa. Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja lisäksi aloitin liseansiaatinopintoja aikoinaan, mutta ne jäivät kesken, kun elämä tuli väliin.

Olen kirjoittanut ensimmäisen säilyneen tarinani viisivuotiaana. Olen aina rakastanut kirjoja, kieltä ja tarinoita, ja viimeistään yläasteella huomasin, että osaankin kirjoittaa. Kallion lukioon hain nimenomaan kirjoittamisen takia. Samalla luokalla Kalliossa oli muuten myös Mervi Lindman, josta tuli menestynyt kuvittaja ja jonka kanssa törmäämme nykyisin pari kertaa vuodessa kustantajan bileissä.

Kirjailijahaaveet jäivät lukion jälkeen moneksi, moneksi vuodeksi. Kirjoitin työkseni toimittajana ja copywriterina, eikä mielessäni ollut tilaa luovalle kirjoittamiselle. Ollessani kuopukseni kanssa hoitovapaalla aloin vakavissani miettiä kirjailijuutta. Olin alkanut tarinoida lapsilleni päiväkotimatkoilla ja ruokapöydässä, ja minusta alkoi tuntua, että voisin oikeasti tehdä myös kirjoja. Kirjoitin muutaman kuvakirjakäsikirjoituksen, jotka saivat hylsyjä kustantantamoista, ja menetin toivoni.

Sitten eräänä iltana hampaita pestessä mieleeni tuli, että entä jos puuro ei olisikaan puuroa, vaan jotain aivan muuta. Menin sänkyyn ja kirjoitin yhdeltä istumalta, makaamalta, käsikirjoituksen josta tuli lopulta Valpuri ja vaarallinen aamupuuro. Kihisin innosta. Minulla oli tunne, että tämä voisi oikeasti menestyä. Lähetin käsikirjoituksen pariin kustantamoon, jotka vastasivat pitävänsä tarinasta kovasti, mutta joiden kustannusohjelmaan käsikirjoitus ei kuitenkaan mahtunut. Taas olin epätoivoinen. Lopulta päätin vielä lähettää käsikirjoituksen kahteen isoon kustantamoon. Kului kuukausia, kunnes eräänä perjantai-iltana avasin sähköpostini, vaikka kello oli jo yli viisi ja viikko virallisesti päättynyt, ja minua odotti mieletön yllätys: Tammelta oli tullut viesti, että käsikirjoituksesi on erinomainen ja poikkeuksellisen hyvä, olisitko kiinnostunut meistä? Kaikkein huvittavinta oli se, että seuraavalla viikolla sain viestin toisestakin kustantamosta, jolle olin lähettänyt käsikirjoituksen. Hekin olivat kiinnostuneita käsikirjoituksesta, mutta olin jo ehtinyt tehdä päätöksen Tammesta, ja olen ollut päätökseeni tyytyväinen.

(Instagram: @saarakekalainen)

                                   

Kirjoitin jonkin aikaa päivätyön ohella, mutta se kävi liian rankaksi. Munametssä, esikoisromaaniani aikuisille, kirjoitin aamuisin bussissa ja töissä ruokatunnilla, mutta se oli minulle liian kuormittavaa. Jättäydyin vapaaksi kirjailijaksi ja sain säästöjeni tyhjennyttyä onneksi apurahan.

Kirjailijan elämää määrittää pitkälti epävarmuus. Hyväksyykö kustantaja seuraavan kirjaidean tai käsikirjoituksen? Miten käy apuraharuletissa, tuleeko rahaa vai pitääkö keksiä muita töitä? Pelkästään kirjoista saatavilla tuloilla ei elä kuin aivan muutama kirjailija Suomessa, ja kirjailijoiden taloudellinen asema huononee koko ajan mm. äänikirjojen yleistymisen myötä. Omat tuloni koostuvat mahdollisten apurahojen lisäksi kirjoista saatavista ennakoista ja rojalteista, lainauskorvauksista sekä kirjojen käännösoikeuksien myymisestä.

Tässä työssä täytyy olla itsenäinen ja kurinalainen. On kirjoitettava, vaikkei huvittaisi. Varsinkin pitkissä romaaneissa deadlinet saattavat olla kuukausien tai jopa vuosien päässä, mutta joka päivä pitää saada tekstiä aikaan, vaikka välitön määränpää on kaukana. On oltava samaan aikaa riittävän herkkä kirjoittaakseen ja riittävän kova kestääkseen kritiikkiä. Työ on myös yksinäistä ja vailla työyhteisön tukea.

Kirjoitan tällä hetkellä toista osaa aikuisten äänikirjasarjaani Ratsastajat. Työpäiviini kuuluu itse kirjoittamisen lisäksi lukemista ja tiedonhakua; kuluneen viikon aikana olen googlannut esimerkiksi sitä, miten vampyyri tapetaan. Yleensä käyn kävelyllä osana työpäiviäni. Ruokatunnilla teen sanaristikoita ja palapelejä – asioita, jotka vievät mielen pois työn alla olevasta tekstistä. Muutamana päivänä kuukaudessa on sosiaalisempia tapahtumia, esimerkiksi Kirjailijaliiton koulutuksia tai kustantajien tilaisuuksia. Kuluneen kuukauden aikana olen ollut toisen kustantajani S&S:n äänikirjainfossa ja Kirjailijaliiton esiintymiskoulutuksessa. Lisäksi kävin päiväkodissa lukemassa uusinta kirjaani Valpuri ja valtaisa vaatekaaos. Lapset olivat aivan loistavia! He nauroivat oikeissa kohdissa, osasivat ulkoa pitkiä pätkiä kirjastani Valpuri ja vaarallinen aamupuuro ja esittivät mahtavia kysymyksiä. Lopuksi sain monta, monta halausta, ja sitten halattiin vielä lasten unikaverit. Se oli todella koskettavaa. Kotiin kävellessäni ajattelin, että tällaistakin voi ihmisen työelämä olla, sitä että saa ihanat tyypit nauramaan ja vielä halit päälle.

Kirjoittaminen on parasta, mitä tiedän. Sen lisäksi se on ihan kamalaa. Rakastan luoda hyviä lauseita ja asioita, jotka saavat toiset nauramaan. Toisaalta on tuskaista, jos sanat eivät tahdo tulla. En osaa kuvitella itseäni missään muussa työssä. Rakastan itse kirjoittamisen lisäksi itsenäisyyttä ja vapautta, jotka liittyvät työhöni. Ideat saattavat tulla missä ja koska tahansa. Idean kuvakirjaani Prinsessa joka lähti kälppimään keksin hotellin kylpyammeessa, kun yritin miettiä ihan toisen kirjan juonta.

(Instagram: @saarakekalainen)

Luulen, että kirjoitan vielä eläkeikäisenäkin. Tästä työstä ei ehkä jäädä eläkkeelle.”

Kiitos Saara, kun jaoit inspiroivan tarinasi!

Terkuin, Essi