Julia Perälä paloi lähihoitajana loppuun ja alkoi pohtia kestävämpää ratkaisua elämäänsä


-Ala on valtavan kuormittava, teen pätkäsoppareilla töitä vuodesta toiseen, potilaita on aivan liikaa henkilökuntaan nähden ja kotiutus on vuosi vuodelta haastavampaa kun jatkohoitopaikkoja ei ole. Lisäksi pieni palkka, toistuvat ylityöt ja vuorojen venymiset olivat yhdessä syy uupumukseen. Pitkään sinnittelin hyvien työkavereiden tuella, mutta valitettavasti se ei riitä loputtomiin, Julia kertoo uupumisen syistä lähihoitajan työssä. 

Koettuaan uupumisen, Julian mieleen nousi haave uudesta urasta. Sellaisesta urasta, jossa hän voisi edetä omilla ansioillaan sekä osaamisellaan, ja jossa palkkakehitys olisi mahdollista. Lisäksi hän halusi täysin uudenlaista osaamista verrattuna nykyiseen ammattiinsa.

-Pohdin paljon mielenkiinnon kohteitani, olemassa olevia taitojani ja vahvoja luonteenpiirteitäni. Sitten näin sattumalta työpaikkailmoituksen HR-tehtäviin. Ilmoituksen sisältö vaikutti äärimmäisen kiinnostavalta. Otin alasta enemmän selvää ja etsin koulutuksen, jolla voisin työllistyä kyseisiin tehtäviin. Kun uupumus oli selätetty, hain kouluun, Julia muistelee.

-Ajattelin pitkään, vielä kouluun päästyänikin, ettei minusta olisi korkeakouluopintoihin. En tiedä miksi ajattelin itsestäni ja omista kyvyistäni niin kyynisesti, sillä olen osoittautunut vallan hyväksi opiskelijaksi. Keskiarvoni on hyvä ja olen saanut useista kursseista kiitettäviä arvosanoja. Opinnot ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että olen hyvä ajankäytön ja itseni johtamisen kanssa, Julia sanoo.

Valmistuttuaan Julialla on tarkoitus jättäytyä pois hoitoalalta, mutta kuitenkin tehdä satunnaisia työvuoroja nykyiseen työpaikkaansa, sillä hänellä on omien sanojensa mukaan mielettömät kollegat ja hän haluaa pitää nykyistä lähihoitajan ammattitaitoaan yllä.



Tällä hetkellä Julia tekee opiskelun ensimmäistä harjoittelua hääpukuliike Wedding Garage Jyväskylässä.

-Olen nauttinut harjoittelusta hyvin paljon. Eniten sopeutumista on vaatinut työtahti, joka on huomattavasti rauhallisempi kuin se, mihin olen tottunut sairaalan vuodeosastolla. Teen yrityksessä markkinointia, suunnittelen sosiaalisen median sisältöjä ja osallistun liikkeen päivittäisiin työtehtäviin, Julia kertoo.  




Julia haluaa kannustaa muita hakemaan itseään kiinnostavalle linjalle!

-Parhaimmassa tapauksessa löydät itsestäsi uusia puolia, saatat saada ystäviä ja pääset haastamaan itseäsi uudella tavalla. Nykymaailmassa, jossa työelämä muuttuu nopeasti, ei voi olla liikaa tutkintoja, Julia suosittelee.

Kiitos Julia, kun jaoit tarinasi! 

Terkuin, Essi

Kommentit

Suositut tekstit